Varsinais-Suomessa, kuten lähes koko maassa, on ollut poikkeuksellisen lämmin kesä aivan kevättä myöden. Tämä tarkoittaa mansikan osalta sitä, että sato on ollut hieman normaalia aikaisempi. Kun lisätään kuvioon myös tänä vuonna normaalilla paikallaan, eli tavallista myöhempänä ajankohtana ollut juhannus, ei perinteinen ”mansikat kypsyvät juhannuksen jälkeen” ole enää pitänyt alkuunkaan paikkaansa.
Paraislaisella Keskylän luomutilalla mansikan poiminta on aloitettu etelärinteisiltä avomaan pelloilta jo hyvissä ajoin ennen juhannusta, ja ”vaikuttaakin siltä, että parin viikon sisällä mansikkakausi on jo lähes kokonaan ohi” kertoo viljelijä Jari Koskinen
Pakastamisella alkaa siis olla kiire, mikäli mielii kesän herkkuja vielä pakkaseen saada.
”Tänä kesänä mansikan kysyntä on kuitenkin ollut kiitettävää myös ennen juhannusta, joten ongelmiin sadon kanssa emme ole joutuneet. Olemme onnistuneet myös pakastamaan osan kesän mansikoista valmiiksi talven rasiamyyntiä varten.” Jari Koskinen jatkaa.
Mansikka ei nauti liiasta helteestä, kuten ei suuri osa ihmisistäkään.
Mansikalle paras sää on puolipilvinen, yöllä hieman viileä ja päivällä juuri kahdenkymmenen asteen yläpuolella seilaava kesäkeli. Kun helleraja ylittyy päivittäin, eikä yölläkään ole kovin viileää, alkaa kasvi helposti stressaamaan ja marjasta saattaa tulla pienempää eikä niin aromikasta. Tällöin kasvi käyttää suuren osan voimastaan hengissä pysymiseen ja itsensä jäähdyttämiseen. ”Tämä aiheuttaa normaalia enemmän työtä laadunvalvonnassa ja pakkauksessa, mutta asiakkaalle asti keli ei saisi mansikan laadussa näkyä negatiivisessa mielessä.” toteaa tilan isäntä Jari Koskinen
Positiivista kuitenkin on se, että jokaisessa mansikassa on suunnilleen sama määrä vitamiineja koosta riippumatta, sillä loppuvaiheessa mansikka kasvaa lähinnä kokoa, eikä sen vitamiinien määrä juurikaan lisäänny.
Vadelman satokausi alkaa parin viikon päästä, herukoiden hieman myöhemmin.
Tilanne Keskylän tilan vadelmapelloilla näyttää kiitolliselta, ja vadelmaa päästään poimimaan arviolta parin viikon päästä, heinäkuun puolivälissä. Kesällä 2021 vadelmaa on mahdollista tulla poimimaan Keskylän tilalle myös itse.
Viime vuosi on ollut aikaisin kukkivan mustaherukan kannalta hankala, sillä kohtalaisen myöhään keväällä tulleet yöpakkaset ovat vioittaneet suuren osan kukkasista. Tänä vuonna tilanne kuitenkin on toinen, ja herukkapensaissa on suuri määrä raakaa marjaa kypsymässä. Jotta herukka on hyvää ja aromikasta, pitää sen olla niin kypsää, että se melkein varisee itsekseen irti pensaasta. Herukka kypsyy tämänhetkisen arvion mukaan elokuun alkupäivinä. Mahdollisesti erityisen lämpimän kevään vuoksi jopa muutaman päivän normaalia aiemmin.
Mansikkahinnasto aukeaa tästä, ja tilaamaan pääset tätä painamalla!