Mustaherukka (Ribes nigrum) eli musta viinimarja on herukoiden sukuun kuuluva yksikotinen pensas. Se kasvaa suurimmassa osassa Eurooppaa sekä villinä että viljeltynä. Mustaherukka on euraasialainen laji. Sen luontainen levinneisyysalue ulottuu Brittein saarilta Itä-Aasiaan. Euroopassa sitä tavataan miltei kaikkialla Välimeren maita, Islantia ja aivan pohjoisimpia tundraseutuja lukuun ottamatta. Suomessa mustaherukkaa tavataan luonnonvaraisena koko maassa, mutta Pohjois-Lapissa se on harvinainen. Kuitenkin paikoittain se on hyvin menestyvä.
Mustaherukka on puutarhamarjojen C-vitamiinikuningas. Jo 50 grammaa riittää täyttämään ihmisen päivittäisen C-vitamiinin tarpeen. Mustaherukassa on myös runsaasti E- ja K-vitamiineja sekä kuituja. Mustaherukan siementen rasvahappokoostumuksen uskotaan suojaavan erilaisilta verisuonitaudeilta ja auttavan atooppisissa ihotulehduksissa, premenstruaalisyndroomassa, sokeritaudissa, MS-taudissa ja alkoholismissa. Mustaherukoilla uskotaan myös olevan naisten hormonitasoja tasapainottava vaikutus. Mustaherukasta voidaan valmistaa hyytelöä, hilloa, mehua ja likööriä. Marjat ovat myös hyvä lisuke esimerkiksi liha- ja kanaruokiin.
Mustaherukka viihtyy savi- ja humuspitoisissa kasvupaikoissa. Yleisimmillään se on lehtokorvissa ja puronvarsilehdoissa javesistöjen lähellä. Mustaherukka viihtyy ravinteikkaassa maassa sekä aurinkoisessa että puolivarjoisessa kasvupaikassa. Herukat ovat vaatimattomia lannoituksen suhteen. Eri herukkalajien ja lajikkeiden välillä on kuitenkin eroja. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että mustaherukka kärsii liian voimakkaasta typpilannoituksesta helpommin kuin muut herukat. Tärkeää onkin mitoittaa lannoitus kasvun ja kehittyvän sadon mukaan sekä ylläpitää tasapainoisia ravinnesuhteita maassa.
Mustaherukan kirkkaanvihreät lehdet puhkeavat aikaisin keväällä ja kukinta houkuttaa toukokuussa kevään ensimmäisiä pölyttäjiä. Marjojen lisäksi myös mustaherukan lehdet sopivat hyötykäyttöön mm. säilöntäliemien ja juomien mausteeksi.
Hoitoleikkaukset tehdään keväällä ennen silmujen puhkeamista tai sadonkorjuun jälkeen. Alkuun riittää, että poistetaan vain kuolleet, vioittuneet ja lamoavat oksat. Jos kasvu on rehevää, nuorta pensasta voidaan hoitoleikata vuosittain poistamalla liian tiheässä kasvavat uudet versot. Voimakkaimpia uusia versoja kannattaa jättää 5-6 kpl. Vanha pensas voidaan nuorentaa poistamalla siitä vuosittain vanhimpia versoja. Liian voimakasta leikkausta mustaherukalla on syytä kuitenkin välttää, sillä versokasvu saattaa kiihtyä liikaa ja aiheuttaa lamoavakasvuisuutta. Hyvässä kasvussa olevassa pensaassa tulisi olla 20-25 versoa. Mustaherukat ovat pitkäikäisiä ja hyvällä hoidolla tuottavat satoa vuosikymmeniä. Mustaherukan lamoavasti kasvavat lajikkeet tuetaan pensastuilla. Tuet estävät oksien kaartumisen maata kohti ja helpottavat poimimista.
Marjapensaita on helppo lisätä taivukkaista tai niin, että leikkaa oksan ja juurruttaa sen vedessä – mustaherukka kasvattaa nopeasti juuret. Taivukaslisäyksessä yksi tai useampia oksia taivutetaan maahan ja laitetaan päälle multaa. Jokin paino sijoitetaan päälle jotta vältytään oksan nousemiselta tai liikkumiselta. Vuoden päästä taivukkaan voi siirtää kasvamaan yksin. Pistokaslisäyksessä kannattaa suosia nuoria latvoja.
Mustaherukan vaivoina voivat olla tietyt virustaudit, sekä seuraavat tuhoeläimet:
Herukan äkämäpunkki, Cecidophyopsis ribis, herukoiden lehdissä tuholaisena elävä punkkilaji. Punkki aiheuttaa etenkin mustaherukan silmujen paisumisen pallomaisiksi äkämiksi ja levittää virustauteja. Saastuneet pensaat tulee hävittää.
Herukkamittari, Smiothisa wanaria, sinertävänharmaa mittaripehonen, jonka sinivihreät toukat saattavat syödä herukka- ja karviaispensaat lehdettömiksi. Laji on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa.
Marjoja tuoreena ja pakasteena. Lehtiä tuoreina ja kuivattuina. Pensaita paakkutaimina ja pistokkaina. Mehua sekä sokeroituna että täysmehuna.