Miksi luomumansikka maksaa enemmän?

Välillä kuulee pohdintaa siitä miksi luomumansikka maksaa enemmän kuin tavanomaisesti viljelty mansikka. Mikä luomumansikasta tekee niin erikoista ja hyvää että korkeampi hinta on oikeutettu.

Alla muutamia syitä luomumansikan korkeampaan hintaan.

 

Luomumansikka kasvaa hitaammin

Luomumansikka kasvaa vähitellen, auringon lämmittäessä ja maan antaessa pikkuhiljaa mansikalle sen tarvitsemia ravinteita ja hivenaineita. Hidas kasvu takaa luomumansikalle sen että mansikka ehtii muodostamaan itseensä makua ilman että suuri vesimäärä laimentaa makua liikaa.

Luomumansikkaa tulee vähemmän

Koska luomumansikkaa ei lannoiteta väkilannoitteilla eikä esimerkiksi hometta ja muita kasvin vihollisia torjuta kemiallisin keinoin, jää luomumansikan sato luonnollisesti pienemmäksi koska poimittavaa, hyvälaatuista ja myytävää marjaa on vähemmän.

Vaikka mansikkamäärä on pienempi, vaatii pelto kuitenkin vähintään saman ja monessa mielessä myös suuremman hoitotyön kuin tavanomainen viljely.

Luomumansikan lannoittaminen on kalliimpaa

Mansikan lannoituksessa käytetään yleensä nestelannoitusta. Nestelannoite annetaan kasteluveden mukana kasveille jolloin lannoite menee yksinkertaisesti ja vaivattomasti oikeaan paikkaan.

Nestelannoitusta voi käyttää myös luomumansikalla mutta luomuhyväksyttyjen ja luonnosta peräisin olevien nestelannoitteiden hinta on moninkertainen tavanomaisessa viljelyssä käytettäviin keinolannoitteisiin verrattuna.

Luomumansikkaa lannoitetaan yleensä maan perustamisvaiheessa esimerkiksi karjanlannalla sekä muilla hitaasti liukenevilla ja tätäkautta pitkävaikutteisilla luomulannoitteilla.

Luomumansikassa on käsityötä

Koska luomumansikalla ei käytetä kasvimyrkkyjä tai tuholaistorjunta-aineita on mansikkamaan perkaamisessa suurempi vaiva kuin tavanomaisessa viljelyssä. Myös tuholaisia vastaan taisteleminen on hitaampaa ja vaatii enemmän käsityötä esimerkiksi petopunkkien levittämisen muodossa verrattuna tavanomaiseen viljelyyn.

Koska luomumansikkaa tulee puskasta vähemmän, on mansikanpoiminnassa enemmän työtä marjakiloa kohden tavanomaiseen viljelyyn verrattuna.

Koska poimintakustannusten vaikutus mansikan hintaan on kohtalaisen suuri, luomumansikka maksaa lisääntyneen poimintatyömäärän vuoksi enemmän.

Mansikan taimet maksavat enemmän

Luomumansikan taimituotantoa koskevat samat määräykset ja säännöt kuin luomumansikan viljelyäkin.

Myrkkyjen käyttämättömyys ja edullisempien väkilannoitteiden puute mansikan luomutaimien tuotannossa nostaa taimen kustannusta ja myös luomutaimen hintaa.

Luomutaimien tuotantomäärät ovat pienemmän kysynnän vuoksi tavanomaisia taimia pienemmät jolloin yksikkökustannus muodostuu suuremmaksi.

Luomumansikassa on enemmän työtä

Kaikkien edellä kuvattujen vaiheiden vuoksi luomumansikan viljely kiloa kohden tuottaa enemmän työtä kuin tavanomaisen mansikan viljely.

Keskylän tilan mansikka pakataan erikseen

Keskylän tilalla mansikka pakataan poiminnan jälkeen erikseen samalla lajitellen pellolta tullut materiaali eri jakeisiin käyttötarkoituksen mukaan.

Ykkösluokan marjaksi pääsevät kauneimmat ja parhaimmat mansikat. Sellaiset joissa ei ole pintavikoja ja joiden koko ja muoto ovat kohdallaan.

Pienemmät hyvät marjat lajitellaan taas pikkumarjaksi joka on oivallista suoraan pakkaseen laitettavaksi. Pienessä marjassa aromi on usein paras.

Tästä huonommat mutta kuitenkin myyntikuntoiset mansikat pääsevät mehumarjaksi ja sosemarjaksi. Nämä lajitteet soveltuvat mainiosti mehun ja soseen tekemiseen mutteivät ole kovin kauniita katsella.

Keskylän tilalla tuotetaan mansikkaa jossa on oma makunsa

Keskylän tilan luomumansikka on alusta asti ollut asiakkaidemme mielestä hyvää ja aromikasta. Mansikkamme kasvaa aurinkoisilla etelärinteillä auringon ja sateiden alla hyvässä hoidossa hitaasti kesän aromeja itseensä keräten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *