Blogi

Halla – Mansikan keväinen uhka. Keskylän tilalla torjutaan hallaa sadettamalla.

Mitä halla on?

Keväällä kun lämpötila ei ole vielä pysyvästi asettunut plussan puolelle mutta päivällä on aurinkoista ja lämmintä, uhkaa mansikkakasvustoa ja mansikkasatoa kiusa nimeltä halla.

Halla on tilanne jossa lämpötila laskee yöllä hieman pakkasen puolelle noustakseen taas päivää kohti reilusti plussalle. Halla vahingoittaa mansikan kukkapohjia eli juuri niitä osia joista aikanaan kasvaa mansikan syötävä osuus, paisunut kukkapohja.

Hallan aiheuttaman tuhot mansikalle.

Mansikka kestää hallaa hyvin huonosti. Jo yhden – puolentoista asteen pakkanen yöllä saatta vahingoittaa kukkapohjaa pysyvästi ja estää mansikan kehittymisen syötäväksi asti.

Hallan vahingoittaman kukkasen tunnistaa siitä että normaalisti keltainen kukkapohja on muuttunut keskeltä mustaksi. Halla voi tehdä tuhojaan myös silloin kun kukkanen ei ole vielä havaittavasti auennut.

Hallantorjunta sadettamalla.

Mansikkaviljelmillä hallaa torjutaan yleensä sadettamalla. Yöpakkaseen verattuna lämmin vesi riittää pitämään kasvuston lämpötilan senverran plussan puolella että vaurioita ei pääse syntymään. Hallasadetuslinjastot on hyvä rakentaa valmiiksi hyvissä ajoin keväällä jotta tilanteen niin vaatiessa ne voidaan ottaa nopeasti käyttöön.

Hallavaara on yleensä ohi kesäkuun puoleenväliin mennessä jolloin sadetuskaluston voi purkaa pois muiden hoitotoimenpiteiden tieltä.

Harsot hallantorjunnassa.

Hallaa voidaan torjua myös harsoilla ja harsoilla sekä sadetuksella yhtaikaa. Harsot pitävät jonkin verran lämpöä allaan ja päältäpäin tehtävä sadetus tehostaa vaikutusta lämmittämällä harsoa ja hallaharson alla olevaa ilmaa lisää.

Harso myös jonkin verran aikaistaa satoa ja pitää linnut poissa mansikan kimpusta. Harsoa käytettäessä se on hyvä siirtää poiminnan jälkeen takaisin paikalleen jolloin saadaan maksimaalinen hyöty sekä lämpötalouden että tuholaistorjunnan kannalta.

Mansikan kastelu ja hallasadetus

Kun halla ei pääse pilaamaan kukkapohjia, syntyy niistä kauniita mansikoita.
Kun halla ei pääse pilaamaan kukkapohjia, syntyy niistä kauniita mansikoita.

Mansikkaa kastellaan normaalisti tihkukastelumenetelmällä joka ei haittaa rivinväleissä tehtäviä töitä mutta hallasadetusta ei tällaisella menetelmällä pysty toteuttamaan vaan se on tehtävä maan pinnalla olevilla sadettimilla. Nämä haittaavat esimerkiksi rivivälinurmen leikkausta ja mansikkakasvustojen keväällä tehtävää harjausta.

Päältäkastelu mansikan kasvukauden kastelussa.

Mansikkaa on hyvä kastella etupäässä riviväleihin asenetuilla tihkuletkuilla. Tihkukastelussa vesi menee juuri sinne missä sitä tarvitaan – juuriin. Tihkukastelu ei myöskään kastele poimittavaa mansikkaa jolloin homevaara pellolla pienenee olennaisesti.

Torjutaan siis hallaa päältäpäin ja kastellaan kasvustoa tarpeen vaatiessa muuten suoraan juurille.

Koska mansikat kypsyvät? Mansikka-aika tule joka kesä!

Koska mansikat kypsyvät?

Koska mansikat kypsyvät? Mansikka-aika tulee yleensä juhannuksen jälkeen.
Kaksi mansikkaa, kuin kaksi marjaa!

Mansikat kyspyvät yleensä heinäkuun alkupuolella, ”juhannuksen jälkeen”. Kypsymiseen vaikuttaa mansikan talvehtimisen lisäksi lämpösumma eli se, paistaako aurinko ahkerasti vai piilotteleeko se pilvien takana.

Sateisina kesinä mansikka kypsyy hitaasti ja satokausi on yleensä pidempi kuin aurinkoisina kesinä jolloin mansikat kypsyvät yleensä yhdessä hujauksessa.

Kauanko mansikkaa saa?

Yhden mansikkalajin satokausi kestää yhdellä tilalla yleensä noin kaksi – neljä viikkoa, olosuhteista riippuen. Satokauden pituuteen vaikuttavat mansikkakasvuston ikä, säätila sekä se, kuinka pientä marjaa pellosta on vielä kannattavaa kerätä.

Miksi mansikan hinta vaihtelee?

Mansikan hinta vaihtelee yleensä tiloilla satokauden ja kysynnän mukaan. Aurinkoisina päivinä, kun mansikkaa tulee paljon, voi hinta olla kilpailusta johtuen hyvinkin alhainen.

Miten mansikan koko vaihtelee satokauden aikana?

Alkusadon mansikat ovat yleensä suurimpia. Loppusadon aikaan marjakoko pienenee mutta maku yleensä pysyy yhtä hyvänä ja jopa paranee loppua kohden. Työmäärä kiloa kohti toki on suurempi marjakoon pienetessä.

Koska mansikkaa kannattaa ostaa?

Tilaltamme voit ostaa mansikkaa rauhallisin mielin mihin aikaan satokaudesta tahansa koska mansikkamme hinta pysyy koko kauden ajan samana. (Pienenä poikkeuksena aivan alkusadon mansikat jotka viljelemme kasvihuoneessa.)

Suurimmat mansikat kyspyvät satokauden alussa ja marjakoko pienenee loppusatoa kohden. Parhaiten varmistat mansikkatarpeesi täyttymisen tilaamalla mansikat heti kauden alkaesssa.

 

Luomumansikkaa isolle porukalle

Laatikollinen mansikkaa on mainio lisä puutarhajuhlien herkkupöytään. Valmis tarjoiltavaksi sellaisenaan.

Print Recipe
Luomumansikkaa isolle porukalle
Luomumansikkaa 5 kg laatikossa
Esivalmisteluaika 3 min
Valmistusaika 1 min
Annosmäärä
henkilöä
Raaka-aineet
Esivalmisteluaika 3 min
Valmistusaika 1 min
Annosmäärä
henkilöä
Raaka-aineet
Luomumansikkaa 5 kg laatikossa
Valmistus
Esivalmistelut
  1. Nouda tai tilaa yksi laatikollinen Keskylän tilan luomumansikkaa 15 ihmistä kohden.
  2. Säilytä mansikat kylmässä tarjoiluhetkeen asti.
Esillepano
  1. Nosta laatikollinen mansikkaa pitopöytään muiden makeiden tarjoltavien kanssa.
Jaa tämä resepti

Luomumansikka Helsinki, Espoo, Munkkiniemi, Kamppi

Haluaisitko laadukasta ja herkullista Luomumansikkaa aivan Helsingin keskustaan – Kampin linja-autoasemalle, Munkkiniemeen, tai Espooseen toivomanasi päivänä, aamulla poimituista marjoista pakattuna?

Me Keskylän tilalla olemme jo toimintamme alusta asti toimittaneet tuoretuotteitamme myös pääkaupunkiseudun asiakkaille helposti ja yksinkertaisesti pikaisena bussirahtina. Lue tästä kuinka luomumansikat löytävät Helsinkiin